Pääsiäinen

Marimekko, Rairai

Maija Louekarin Marimekolle suunnnitelema Rairai on nimensä mukaisesti loistavasti pääsiäisteemaan sopiva kangas, josta voi loihtia monenlaista kivaa kodin sisustukseen. Printti on täynnä värikkäitä pääsiäismunia ja siinä on hauskaa retromaista tunnelmaa. Voit ostaa kangasta FinnishDesignShopista.

Sisustuksessa kohti kevättä

 

Pääsiäinen käynnistää useissa kodeissa keväisen sisustuskierroksen, jolloin on kiva haalia jotain uutta ja virkistävää piristämään kodin ilmettä. Toisaalta keväällä on myös kiva pyörähtää varaston puolella katsastamassa mitä kaikkea löytyy jo entuudestaan. Vihreä ja keltainen kuuluvat tietenkin kauden väreihin ja niiden rinnalla modernit valkoinen ja musta sekoittuvat toimivaksi kokonaisuudeksi. Kuvassa Lightyearsin valaisimet ja Normann Copenhagenin Tablo -pöydät toimivat onnistuneena pohjana keväiselle sisustusilmeelle. Iittalan Kivi -lyhdyt ja Marimekon Sukat makkaralla -lasit taas hoitavat hommansa pääsiäiskattauksessa.

Pääsiäiskoristeet

Rairuoho on laitettu hyvissä ajoin kasvamaan. Taustalla näkyvät värikkäät ruukut löytyivät Prisman keramiikkahyllyltä. Tipukoristeet ja puumunat ovat Aarikan valikoimista. Pupuhahmot edustavat taas Iittalan Heljän kokoelmaa. Näillä on hyvä käynnistää pääsiäisen koristelu. Kotimme pääsääntöisesti mustavalkoinen sisustus saakin näistä ilopillereistä rinnalleen ihanan värikirjon.

Väriä kalusteisiin

Pääsiäisenä voi hyvillä mielin sisustaa kotia kirkkailla ja rohkeilla väreillä. Tämä tanskalaisen Softlinen valikoimiin lukeutuva sohva on jossain perinteisen sohvan ja lepotuolin välimaastossa. Se on normaalia sohvaa pienempi, mutta melko iso lepotuoliksi. Mikäli pääsiäinen ei saa sinua uusimaan huonekaluja, kannattaa kuitenkin kokeilla erilaisia tapoja tuoda väriä tilaan. Kangaskaupoista löytyy laaja kirjo eri värisiä kankaita, joita voit sommitella tilapäispeitteeksi sohvallesi. Sama koskee koristetyynyjä, jotka voit päällystyy kirkkailla kankailla.

Kuvan sohva sinällään on hyvin mielenkiintoinen kaluste. Siitä löytyy myös hillitympiä värejä, joista klassinen mustavalkoinen tarjoaa hieman ajattomamman ratkaisun kodin sisustukseen. Tutustu valikoimaan Softline -verkkosivuilla.

Kuva softline.dk

Pääsiäisenä voi hengähtää

Pääsiäiseen kuluu rairuoho, tiput, suklaamunat, noidat, sekä virpominen. Pääsiäisen mukana tulee kevät, keltaiset narsissit, sekä raikkaat ja värikkäät sisustusideat. Tiimarilla on hyvä valikoima kevään sisustus ja kattausvinkkejä, joita hyödyntämällä saat raikkautta ja värien iloa kotiisi.

Pääsiäispöydän väreinä ovat valkoinen, keltainen ja limen vihreä, sekä ripaus violettia. Kirkkaat värit ja rohkea kuosien yhdistely tuovat raikkautta ruokapöytään. Silmä syö tunnetusti mukana – kaunis kattaus on osa makuelämystä. Kattauksen ilmeen voi viimeistellä persoonallisilla ja vähän juhlallisillakin yksityiskohdilla, kuten hopeisilla  kynttilänjaloilla tai – astioilla. Kattaukseen voi panostaa pöytäliinasta servetteihin, sekä hauskoihin yksityiskohtiin. Voit laittaa vaikka jokaiselle oman munakupin, joihin laitatkin suklaamunat.

Pääsiäismunan maalaus:

Kananmunien maalaus on hauskaa, kunhan munan sisuksen saa ensin ulos rikkomatta kuorta. Otetaan kannanmuna ja tehdään toiseen päähän pienen pieni reikä vaikkapa nuppineulalla ja toiseen päähän hieman suurempi reikä terävän veitsen kärkeä apuna käyttäen. Puhalletaan pienestä reiästä niin kovasti, että sisus valuu toisesta päästä ulos. Sisuksen voi mainiosti käyttää vaikkapa leivontaan. Kuori on hyvä huuhdella ja kuivata ennen maalaamista. Maalaustelineenä voi käyttää kynää, johon kuori pujotetaan kuoren sisälle isommasta reiästä. Munista voi tehdä värikkäitä tai vaaleita, raidallisia tai pilkullisia, aivan oman makunsa mukaan. Vesivärit ovat tässä kätevät ja niistä voi sekoitella ihan sellaisia sävyjä kuin itse haluaa.

Rai- tai ohraruohon istutus:

Pääsiäisruohoa voi kylvää melkein mihin tahansa astiaan, vaikkapa viinilasiin tai vanhalle paistinpannulle. Kylvä siemenet ohuen, kostutetun multakerroksen päälle ja peitä astia kelmulla. Pidä multa kosteana ja poista kelmu heti kun rairuoho alkaa itää. Rairuoho kasvaa nopeasti aurinkoisella ikkunalla ja pian astiassa kasvaa ihan oikea nurmikko, jota voit siistiä saksilla. Rairuoho on hauska pääsisäisajan koriste. Mutta ohraruoho voi olla kiva koriste myös pääsiäisajan jälkeenkin, mutta ilman tipuja tietysti.

Vinkki – Viinilasiin tai muuhun kirkkaaseen astiaan kun istuttaa, niin laita pohjalle värihiekkaa tai – kuulia, joilla saat vielä enemmän värikkyyttä rairuohoon. Jonka päällä laitat sitten mullan ja siemenet.

”Virvon varvon
tuoreeks terveeks
tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle,
palkka mulle.”

Nyt tutustumaan pääsiäisen värikkäisiin vinkkeihin!

www.tiimari.fi

Kuva tiimari.fi

Aarikan pääsiäiskoristeet


Aarikan hellyttäviä, ihastuttavia ja lempeitä koristeita rairuohon sekaan, ikkunalaudalle tai kirjahyllylle. Nämä pikkutiput ja munat tuovat ihanaa pääsiäistunnelmaa kodin sisustukseen. Kannattaa tutustua myös Aarikan Lintunen -sarjan tuotteisiin. Muista tilata omasi hyvissä ajoin ennen pääsiäisen saapumista. Tuotteet löydät Aarikka -verkkokaupasta.

Kuva aarikka.com

Inspiroidu lisää

Luksusta New Yorkissa

Tämä New Yorkissa sijaitseva 460 neliön koti tarjoaa melkoiset puitteet asua. Huoneet ovat valtavan kokoisia ja ne ovat todella avaran tuntuisia. Kuvan makuuhuoneessa herkullisimmat...
Kartell Battery valaisin
Kartell
Battery valaisinOsta
Swedese Tree naulakko
Swedese
Tree naulakkoOsta
Artek Aalto tarjoiluvaunu
Artek
Aalto tarjoiluvaunuOsta
Vitra Eames DAW tuoli
Vitra
Eames DAW tuoliOsta
House Doctor Kupla valaisin
House Doctor
Kupla valaisinOsta
Kartell Masters tuoli
Kartell
Masters tuoliOsta
Kartell Componibili laatikosto
Kartell
Componibili laatikostoOsta
Ellos Home Bargo tuoli
Ellos Home
Bargo tuoliOsta
Vitra Eames RAR keinutuoli
Vitra
Eames RAR keinutuoliOsta
String Pocket hylly
String
Pocket hyllyOsta
Artek A331 valaisin
Artek
A331 valaisinOsta
House Doctor Block matto
House Doctor
Block mattoOsta