Puu

Erilaiset tekstuurit tekevät tilan ilmeestä monivivahteisen ja antavat sille kodikasta tuntua, vaikka väritys olisikin modernia mustavalkoista. Samoin katon vino muoto ja palkit antavat paitsi sisustajalle mahdollisuuksia, ne myös tuovat tilaan mukavaa syvyyttä. Viherkasvit ja puiset huonekalut sekä valaisimet tuovat ripauksen luonnollista ilmettä, jota tarvitaan aina.

Neliöt ovat joskus kortilla, joten tällöin kannattaa miettiä tarkkaan millaisia värejä ja materiaaleja tilan suurissa pinnoissa käytetään. Tässä miellyttävän moderni olohuone, jonka puulattia pehmentää ja lämmittää muutoin vaaleaa ilmttä. Myös vanha kamina ja klassikkonojatuoli piristävät kokonaisuutta sopivalla tavalla.
Kuvat stuffnonsense.com

Tiimalasijakkara on hauska ja inspiroiva huonekalu, jolle voi keksiä vaikka mitä käyttöä. Lähtökohtaisesti se on kuitenkin ajateltu lasten “jäähyjä” varten. Hiekan valuminen tiimalasissa kestää n. 5min ja siinä riittääkin muksulla ihmeteltävää. Tämä puusta valmistettu jakkara on myynnissä Wisteria -verkkokaupassa.
Kuva wisteria.com

Italialaisen Emo Designin suunnittelema Hug on kaikessa yksinkertaisuudessaan hurmaava lisä sisustukseen. Kuluneesta ja eri muotoisista puunpaloista kasattu jakkara tuo luonnon keskellä huonetta.

Väriä jakkaraan tuo siinä roikkuva värikäs kantoköysi, jonka ansiosta jakkaraa on helppo siirrellä huoneesta toiseen. Kuten kuvasta huomaa, puinen jakkara tuo lämmintä ja kotoisaa tunnelmaa erityisesti moderniin sisustukseen, mutta sopii tietenkin myös rennompaan sisustustyyliin. Hug esitellään tarkemmin vuoden 2012 Milanon huonekalumessuilla.
Kuvat emo-design.it

Giles Godwin-Brownin suunnittelema Nepa on hyvä osoitus siitä, miten leditekniikkaa voidaan hyödyntää valaisimien suunnittelussa. Nepa on mielenkiintoinen innovaatio. Se on melkein kuin koriste seinällä, antaen samalla pehmeää valoa ja täydentäen valaisimen muodon vaikutelmaa. Tutustu tarkemmin valaisimeen suunnittelijan verkkosivuilla.
Kuvat gilesgodwinbrown.com

Tässä jotain todella luonnonläheistä ja lämmintä ihasteltavaa. Puun syyt tulevat komeasti esiin sekä lattiassa, että seinälle toteutetussa paneeliratkaisussa. Vivahteikkaisuutta lisäävät sängyn viereen vapaasti seinustaa vasten nojaavat vanerilevyt. Kotoisat tekstiilit ja lämpimät peitteet täydentävät kokonaisuutta ja tilan tunnelmaa. Tämä sopisi loistavasti vaikkapa kesämökin vierashuoneeksi.
Kuva convoy.tumblr.com

Ferm Livingin puiset seinävalaisimet sopivat leikkisän muotoilun puolesta mainiosta lastenhuoneeseen, mutta yhtä hyvin myös kodin muihin tiloihin. Tummaksi käsitelty tammipintainen valaisin tuo lämmintä otetta sisustukseen ja toimii samalla tyylikkäänä yksityiskohtana. Löydät nämä valaisimet FinnishDesignShopista.
Kuvat valmistajan
|
|
|
290,00 €  Calabash P2 Herkullisen muotoinen valaisin, joka erottuu tilan sisustuksessa. Saatavilla useissa eri väreissä. Siirry ostamaan
588,00 €  Octo valaisin Secto Designin skandinaavista tunnelmaa luova Octo on kaunis puusta valmistettu valaisin. Paljon eri kokoja sekä malleja. Siirry ostamaan
|
 Anna Herold - London SW3 Seuraamme sisustussuunnittelija Anna Heroldin matkaa Lontoon sisustusmaailman, -paikkoihin, -ihmisiin ja -ilmiöihin. Luvassa on paljon mielenkiintoista luettavaa ja nähtävää. Siirry Annan blogiin
 Milla Alftan Milla Alftan on erikoistunut kotien, liiketilojen ja lavastusten suunnitteluun. Hän on toteuttanut projekteja mm. perheille, tv-yhtiöille, lehdille ja myymälöille. Tutustu Millan töihin
|
|
299,00 €  Fatboy Marimekko Fatboyn istuimet alkavat olla jo kansainvälinen käsite. Istuin on saatavilla myös Marimekon kuoseissa, joista kuvassa tyylikäs sininen. Siirry ostamaang(16512034)a(1730395))
225,00 €  Box light valaisin Valaisin on kuin suuri tulitikkuaski, jonka valotehoa säädetään laatikkoa auki liu’uttamalla. Käytännöllistä designia. Siirry ostamaang(16512034)a(1730395))
|
62,50 €  Stelton termoskannu Eräs maailman tunnetuimpia termoskannuja, jota on saatavilla vihreän lisäksi useissa muissa väreissä. Siirry ostamaang(16512034)a(1730395))
79,90 €  Keltainen Unikko Klassikkokuosista raikas keltaisen väri, joka tuo energiaa ja iloa tilaan. Kotiin, mökille tai vaikka ystävälle tuliaislahjaksi. Siirry ostamaang(16512034)a(1730395))
100,00 €  Kanto teline Yksinkertaisen tyylikäs teline lehtien tai puiden säilyttämiseen. Saatavilla myös muissa väreissä. Siirry ostamaang(16512034)a(1730395))
145,00 €  Work lamppu Monenlaiseen käyttöön ja sisustukseen tarkoitettu lamppu, jonka voit laittaa roikkumaan katosta tai jättää lattialle lojumaan. Siirry ostamaang(16512034)a(1730395))
36,90 €
Rento saunakiulu
Kaunis saunakiulu on aivan hyviin löylyihin. Unohda mauttomat muoviämpärit ja piristä saunahetkeäsi tyylikkäällä saunakiululla.
Siirry ostamaan
12,00 €
Gant Home pyyhkeet
Pyyhkeillä ja tekstiileillä on helppo vaihtaa kylpyhuoneen ilmettä. Gant Home valikoimasta löytyy ihania tuotteita moneen makuun, itselle tai lahjaksi.
Siirry ostamaan
234,00 €
Bourgie valaisin
Bourgie on valaisin, joka koristaa ja valaisee monessa tyylitietoisessa kodissa. Se on valaisinklassikko, joka kestää aikaa ja katseita.
Siirry ostamaan
|
Asuntoesittelyt

Keittiö kuuluu arkkitehti Charlie Diazin suunnitelemaan loft-asuntoon, josta rakennettiin kaksikerroksinen valoisa ja energinen koti. Tämä 90 neliön kokoine...
Makuuhuone

Woodnotesin My-säkkituoli on suunniteltu rentoon ja mukavaan istumiseen. Tuoli on ihanan pehmeä, mutta samalla tukeva. Terramainen muoto pitää tuolin ryhdis...
Olohuone

Englantilainen Dreamwall julkaisi alkuvuodesta 2011 Capitone nimeä kantavan seinäpaneelimalliston, jonka muhkea ulkoasu tuo romanttista ja ylellistäkin tunn...
Keittiö ja ruokailu

Tämä tyylikäs pyöreä keittiöpöytä sopii moderniin keittiöön tai ruokanurkkaukseen. Pöydän pinta on saatavilla sekä matta että kiiltolakattuna. Samoin väriva...
Kylpyhuone

Kvikin mallistossa Nero nimeä kantava kylpyhuonekalustus hehkuu arjen ylellisyyttä. Korkeakiiltoiset mustat pinnat yhdistettyinä selkeälinjaisiin kalusteise...
Tuolit ja sohvat

Klassinen, elegantti nojatuoli, jossa yhdistyy yksinkertaisen tyylikäs muotoilu ja hyvä istumamukavuus. Tuolin leveys tekee siitä näyttävän ja arvokkaan. Tu...
Pöydät ja hyllyt

Tavaroiden säilyttäminen aiheuttaa monesti haasteita sisustamisen kanssa. Kaapit ja hyllyt vievät helposti tilaa lattioilta ja seunustoilta. Ne ovat kuitenk...
Valaisimet

Nukkumatti on pehmeän lempeä valaisin, joka toivottaa sinut unten maille ill...
Sisustustuotteet

BonBonKakku -verkkokaupasta löytyy paljon ihania printtikankaita, joilla tuot graafista ilmettä kotisi sisustukseen. Tarjolla on kuoseja ja värimaailmoita m...
Tekstiilit

Pentikin uudet kesätuotteet sopivat mainiosti kotiin tai kesämökille tuomaan raikkaan kesäistä ilmettä. Tekstiileissä näkyy kauniita sekä pastellisia että k...
|
Uusimmat kommentit