Puu

Kodikasta tunnelmaa ja kivoja yksityiskohtia

kodikas-kaksio-sisustus

Kalusteiden moninainen kirjo ja yleinen rento olemus tekevät tästä reilun kokoisesta kaksiosta miellyttävän kodikkaan kokonaisuuden. Sinällään melko mustavalkoinen yleisilme saa lämmintä tunnelmaa monista yksityiskohdista ja vanhoista kalusteista. Kohde on myynnissä Lundin kiinteistövälittäjällä.

olohuone-kaksio-sisustus

Koristetyynyt tuovat sohvalle kivaa pehmeyttä ja aitoutta tilaan tuo vanha puulankuista tehty sohvapöytä. Hayn Hee nojatuoli ja ruskea nahkarahi viimeistelevät viihtyisän istuinryhmä. Huoneen kulmauksissa oksasta roikkuva työvalaisin sekä toisessa kulmassa vanhat tikkaat sekoittuvat kivasti sisustuksen tunnelmaan.

rento-kaksio-sisustus

Kuparinen kevytrakenteinen Bloomingville Network kattovalaisin sekä musta lattiavalaisin pitivät huolen tilan tunnelmasta myös ilta-aikaan. Tilan ja tarpeen mukaan mukautuva String hyllykkö tuo sekin oman tyylikkään lisänsä ja arvokasta säilytystilaa olohuoneeseen, johon on saatu mahtumaan myös tunnelmallinen pyöreä pöytäryhmä.

keittio-kaksio-sisustus

Keittiössä on mielenkiintoinen sekoitus vanhaa ja uutta. Luonnonvärinen puu tuo sekä vanha säilytyskaappi tilan perällä tuovat sisustukseen kivan lämpimän tuulahduksen.

keittio-sailytys-kaksio-sisustuskeittiossa-kaksio-sisustus

Avohyllyköt tarjoavat runsaasti lisäsäilytystilaa ja sieltä löytävätkin paikkansa arjen jatkuvassa käytössä olevat esineet – aina helposti saatavilla.

tyohuonenurkkaus-kaksio-sisustus

Keittiön perältä pääsee pieneen, mutta sitäkin tarpeellisempaan huoneeseen, joka toimii näppäränä työtilana. Tänne mahtuu juuri sopivasti työskentelypiste sekä istuskelunurkkaus, jonka tyylistä pitävät huolen Eames tuoli ja valkoinen apupöytä.

tyohuone-kaksio-sisustus

Työtuolina toimii Muuton Nerd tuoli ja riittävästä valosta huolehtii musta pöytävalaisin.

makuuhuone-kaksio-sisustus

Tekstiilit tuovat makuuhuoneen mustavalkoiseen sisustukseen kivaa kodikkuutta. Kuparinen riippuvalaisin ja Design House Stockholmin Work Lamp valaisin pitävät huolen tunnelmavalaistuksesta illan tullen. Irtokalusteena Ikean Malm lipasto tuo hyvää säilytystilaa ja toimii samalla laskutasona, jonka päällä komeilee nahkareunuksinen peili.

makuuhuone-sanky-kaksio-sisustus

Kuvat lundin.se

Jaa tämä juttu:

Villa Korsholmen

villa-korsholmen

Uljaana ja upeana keskellä luontoa meren äärellä komeileva Villa Korsholmen tarjoaa huikeat puitteet ja paljon ihasteltavaa. Korkea lasiset seinät kohoavat ylöspäin muodostaen samalla katolle modernin lippamaisen rakenteen. Leveät terassialueet ja luonnonläheiset materiaalit sekä värit saavat rakennuksen sulautumaan kauniisti ympäröivään maisemaan, tarjoten samalla tietysti mukavat puitteet ulkona oleskeluun. Tämä upea villa on arkkitehtitoimisto Joarch Architectsin käsialaa.

arkkitehtuuri-villa-korsholmen

Kalliot ja kasvillisuus sointuvat luonnolliseksi osaksi arkkitehtuuria ja maisemaa.

sisaankaynti-villa-korsholmen

Leveät askelmat toivottavat tervetulleeksi ja samalla vierailijalle käy upeasti ilmi rakennuksen upea arkkitehtuuri.

sisatilat-ja-terassi-villa-korsholmen

Sisätilat muuntuvat käden käänteessä osaksi terassia. Taittuvat lasiovet saa helposti liu’utettua syrjään, jolloin sisustus jatkaa itseään heti terassin puolella. Terassin luonnonllinen harmaa sävy jatkuu myös sisätiloissa, mikä saa tilat yhdistymään saumattomasti toisiinsa.

terassi-uimaallas-villa-korsholmen

Atriumpiha suojaa tuulelta ja antaa samalla yksityisyyttä. Täällä kelpaa nautiskella auringonpaisteesta ja ystävien seurasta vaikkapa grillijuhlien kera.

uimaallas-villa-korsholmen

Huikeat terassialueet ja puiset seinät yhdistyvät huomaamatta toisiinsa. Näin talo uppoaa vallitsevaan maisemaan eikä korosta liikaa itseään. Näin se kunnioittaa samalla myös ympäristöään.

nakymat-villa-korsholmen

Altaassa kelpaa nautiskella ja ihmetellä avautuvaa merimaisemaa.

sisustus-villa-korsholmen

Maanläheiset värit sisätiloissa yhdistyvät osaksi luonnon värimaailmaa.

iltavalaistus-villa-korsholmen

Iltavalaistus saa villan todelliset muodot esiin. Voiko parempia puitteita kesäillan viettoon enää toivoa?

Kuvat joarc.fi / Katariina Träskelin / Mika Pollari

Jaa tämä juttu:

Finnish Design Shop ALE alkoi

finnishdesignshop-ale-2016

Finnish Design Shopissa on alkanut talven huikea ALE. Valikoimasta löytyy huikea määrä todellisia klassikoita ja upeimpia uutuuksia monen sisustajan makuun. Kannattaa suunnata heti ostoksille, sillä osaa tuotteista on saatavilla vain rajoitettu määrä. Poimimme muutamat suosikkimme heti alkuun.

Woodnotes Arenzano tuoli sopii täydellisesti takkahuoneeseen tai rentoon lukunurkkaukseen. Hay About A Chair tuoli taas löytyy itsensä niin eteisestä kuin ruokapöydän ympäriltä. Artekin klassikot, mehiläispesänä tunnettu A331 ja Aalto A110 tuovat tyyliä valaistukseen, samoin musta Tom Dixon Beat Light Fat valaisin ja hurmaava Normann Copenhagen Cap pöytävalaisin. Woodnotes Avenue antaa ryhtiä lattiapinnoille tuoden samalla kodikkuutta. Valkoinen sisustajien suosikki Tablo pöytä asettuu mukavasti olohuoneen sohvapöydäksi ja lehdet löytävät paikkansa Verso Design Lastu pärekorista. Tunnelmaa lisäät Iittala Kaasa sisustustakalla sekä Normann Copenhagen Lighthouse lyhdyllä. Nämä ja paljon muuta löydät nyt mahtavassa alennuksessa Finnish Design Shop -verkkokaupassa.

Jaa tämä juttu:

Artek Domus tuoli ja nojatuoli

artek-domus-tuoli

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Domus-tuoli on todellinen klassikko, jonka historia ulottuu vuoteen 1947. Tämä tyyliltään ajaton tuoli on tullut varmasti monelle vastaan niin kotien kuin julkistenkin tilojen sisustuksissa. Elegantit musta ja valkoinen väri pukevat tätä koivuvanerista valmistettua tuolia upeasti tehden siitä osan minkä tahansa tilan sisustusta. Tuoli on saatavilla myös näyttävällä nahkaverhoillulla. Perinteisen tuolin lisäksi Domuksesta on olemassa myös nojatuolimalli, joka kruunaa olohuoneen tai takkahuoneen sisustuksen. Kaikki vaihtoehdot löydät Finnish Design Shopista

Jaa tämä juttu:

Rennosti tyylikäs koti täynnä upeita yksityiskohtia

ruokailutila-rennosti-tyylikas

Vanha ja uusi kohtaavat tässä Göteborgissa sijaitsevassa ihanassa asunnossa, jonka tyylikkäässä sisustuksessa paistaa rennon kodikas tunnelma. Hurmaavat vanhat kalusteet ja kuluneet pinnat tuovat valoisaan vaaleaan ilmeeseen mukavasti kontrastia, joka täydentyy materiaalien ja tekstuurien moninaisesta kirjosta. Asunnon myynti-ilmoitus löytyy Alvhem -sivuilta.

olohuone-rennosti-tyylikas

Sohvakalusteiden lisäksi olohuoneesta löytyy viihtyisä ruokaryhmä, jonka pöytä rakentuu vanhoista teollisesta jalkaosasta sekä kuluneesta puutasosta. Mustat pinnatuolit sopivat täydellisesti pöydän kanssa yksiin.

keittio-rennosti-tyylikas

Keittio on viihtyisän kompakti kokonaisuus, josta löytyy myös pieni ruokapöytä lounas- ja kahvihetkiä varten. Seinillä olevat avohyllyt tuovat keittiön sisustukseen mukavan ilmavan tunnelman, ja samalla astiat pääsevät oikeuksiinsa näkyvillä paikoillaan.

keittiokalusteet-rennosti-tyylikas

Valkoiset hieman koristeelliset kaapit sekä leveät vetimet luovat tyylikkään yksityiskohdan. Liesituuleetimen ja uuni-ikkunan pyöreät muodot toimivat hauskasti yksiin ja kokonaisuudessa on havaittavissa mielenkiintoinen sekoitus vanhaa ja uutta.

keittio-ruokapoyta-rennosti-tyylikas

Vanha tiiliseinä on jätetty komeasti esiin ja se sopii täydellisesti yhteen ruokapöydän puupinnan kanssa.

makuuhuone-rennosti-tyylikas

Makuuhuoneessa harmoninen pastellinvihreä väri tuo tilaan rauhoittavan tunnelman. Sängyn päätyseinällä messinkiset House Doctor Apart hyllykannattimet jatkavat keittiöstä tuttua linjaa.

makuuhuone-sisustus-rennosti-tyylikas

Sängyn vastakkaisella seinällä olevat hyllytasot ovat seinän kanssa samaa väriä, mikä saa ne uppoamaan sopivan huomaamattomasti sisustukseen.

lastenhuone-rennosti-tyylikas

Lasteenhuoneessa ei ole mitään ylimääräistä vaan sinne on jätetty tilaa leikeille. Ihanan väriläiskän tilaan antaa pirteän turkoosi Vilac potkuauto. Huomaa myös lattialla ihastuttava OyOyn Adventure leikkimatto.

eteinen-rennosti-tyylikas

Eteisen seinällä valkoiset ja puunväriset Muuto Dots ripustimet sointuvat kauniisti kodin tyyliin ja väreihin. Myös postille on varattu oma sopiva paikkansa seinustalta.

Kuvat alvhemmakleri.se

Jaa tämä juttu:

Tehostevärejä ja yksityiskohtia

olohuone-yksio-tehosteita-ja-yksityiskohtia

Vihreä tehosteväri tapetissa, nojatuolissa ja piirongissa tuo tähän kodikkaaseen n. 40 neliöiseen yksiöön lämpimän kesäisen tuulahduksen. Maanläheiset värisävyt yhdessä puulattian kanssa tekevät kokonaisuudesta miellyttävän harmonisen ja helposti lähestyttävän. Tämä koti on myynnissä 55 kvadrat sivuilla.

olohuoneen-sisustus-yksio-tehosteita-ja-yksityiskohtia

Vaatesäilytykselle löytyy oma kaappikomeronsa ja näin tilaan ei ole tarvinnut tuoda irrallisia säilytyskalusteita.

kukkatapetti-yksio-tehosteita-ja-yksityiskohtia

Vihreä kukkakuvioinen tapetti tuo tilan tunnelmaan romanttisen, aikuismaisen tunnelman. Se yhdistyy upeasti sisustuksen hempeän vaaleaan yleisväritykseen tuoden samalla kuitenkin tyylikkään ja harkitun tehoste-elementin tilan ilmeeseen.

keittio-yksio-tehosteita-ja-yksityiskohtia

Puinen retkipöytämallinen ratkaisu toimii keittiössä täydellisesti yhteen puisen lattian ja pähkinäpuukaappien kanssa.

keittion-sisustus-yksio-tehosteita-ja-yksityiskohtia

Modernin vivahteen ja sopivan räikeän kontrastin keittiölle antaa mustavalkoinen pienikuvioinen mosaiikkilaatta keittiön seinässä.

mustavalkoinen-yksio-tehosteita-ja-yksityiskohtia

Liitutaulu toimii mainiona arjen muistilistana ja tuo keittiön seinälle hauskan yksityiskohdan. Täälläkin puun, viherkasvien, mustan ja valkoisen muodostama yhdistelmä luo kodikkaan tunnelman sekä hallitun teeman sisustukselle.

Kuvat 55kvadrat.se / Anders Bergstedt

Jaa tämä juttu:

Muurame klassikot

muurame-valkoinen

Muuramen ihanat ja upeat klassikot ovat ajattomia kalusteita, jotka kestävät katseita ja käyttöä sukupolvelta toiselle. Nyt näitä laadukkaita kotimaisia kalusteita on mahdollisuus hankkia ale-hintaan Stockmann verkkokaupasta. Alennutuissa tuotteissa mukana mm. Kolmonen-laatikosto, joka toimii niin eteisessä, olohuoneessa kuin makuuhuoneen säilytyskalusteena. Milla-pinnasänky taas on täydellinen valinta lapsiperheen tuoreelle tulokkaalle. Jo varttuneemmalle muksulle löytyy Jungmanni-lastensänky ja olohuoneessa mediatasoksi MakroMup -malliston tuotteet. Nämä ja paljon muita löydät Stockmann -verkkokaupasta.

Jaa tämä juttu:

Department Native pöydät

department-native-poyta

Department Native sohva- ja ruokapöydät sopivat monenlaiseen sisustustyyliin. Niiden kaunis skandinaavinen muotokieli tuo tyylikkään lisän tilan sisustukseen ja käytännöllisen jatko-osan ansiosta pidentyvä pöytä muuntautuu entistä isommaksi tarpeen mukaan. Native pöydät on saatavilla tammen, mustan ja valkoisen väreissä. Kaikki vaihtoehdot löydät Room21 -verkkokaupasta.

Jaa tämä juttu:

Vaalean kodikasta

kodikas-vaalea-sisustus

Vaalea yleisilme ja toimiva pitkulamainen pohjaratkaisu tekevät tästä kompaktista 37 neliöisestä yksiöstä mukavan valoisan sekä kodikkaan. Vanha puulattia, seinien rappaukset ja sopivan yksinkertainen sisustustyyli antavat myös tilaa hengittää ja sisustusyksityiskohtien nousta kauniisti esiin. Kohde on myynnissä Stadshem sivuilla.

kodikas-vaalea-olohuone

Sänky on tuotu luonnollisesti mukaan oleskelutilaan, jossa se toimii tarpeen tullen myös sohvana vieraille. Seinän rouheaksi rapattu pinta tuo kivan tekstuurin ja herättää muuten pelkistetyn valkoisen henkiin. Kartell Bourgie valaisin ja mustavalkoiset kehystetyt julisteet tuovat tilaan taas mukavasti kiiltoa.

kodikas-vaalea-tv-taso

Kevyttä sisustusta on korostettu käytännöllisellä ja kevytrakenteisella String hyllyköllä, jossa koriste-esineiden lisäksi voi säilyttää kirjoja sekä muuta tarpeellista.

kodikas-vaalea-olohuoneen-sisustus

Valo jatkaa kauniisti kulkuaan läpi asunnon olohuoneesta keittiöön.

kodikas-vaalea-keittio

Näyttävän yksityiskohdan keittiöön tuo punatiiliseinä, joka avautuu sopivan rikkoinaisesti valkoisesta seinäpinnasta.

kodikas-vaalea-tiiliseina-keittiossa

Valkoinen rappaus tiiliseinän reinuksilla antaa todellisen tehosteen koko keittiön ilmeelle.

kodikas-vaalea-rouhea-tiiliseina

Ruoanlaittovälineet löytyvät helposti käden ulottovilla ripustustangoilla.

kodikas-vaalea-eteinen

Myös eteisessä seinäpinta on saanut elävän tekstuurin. Pienimmätkin puiset kalusteet nousevat tyylikkäästi esiin lisäten samalla sisustuksen kodikkuutta ja lämpöä. Kaunis ja upeasti sisustettu kokonaisuus.

Kuvat stadshem.se / Janne Olander

Jaa tämä juttu:

Unelma rannalla

terassi-villa-lulla-joarc-architects

Suomalaisen Joarc Architectsin suunnittelema Villa Lulla on huikea kokonaisuus, joka yhdistää ylellisen arkkitehtuurin perinteiseen luontomaisemaan. Vankasti teräspilarien päällä seisova päärakennus on kuin leijuva lomaparatiisi keskellä luontoa. Veistoksellinen linjakkuus ja selkeys yhdistää sen ympäröivään maisemaansa tarjoten samalla huikeat näkymät suoraan merelle.

rakennus-villa-lulla-joarc-architects

Jylhät kalliokivet, luonnollinen puu ja valoa heijastava lasi muodostavat täydellisen yhdistelmän, minkä ansiosta arkkitehtuuri nousee näyttävästi esiin, mutta soljuu samalla osaksi ympäristöä.

nakymat-villa-lulla-joarc-architects

Terassilla riitää tilaa useammankin auringonpalvojan tarpeisiin. Katon pitkä lipparakenne suojaa lasiseiniä enemmiltä sateilta sekä auringopaisteelta sisätiloissa.

arkkitehtuuri-villa-lulla-joarc-architects

Puun roolia talon arkkitehtuurissa ei voi tarpeeksi korostaa. Huomaa myös talon muotojen luomat toiminnalliset osat sekä tilojen yhdistyminen saumattomasti toisiinsa.

terassialue-villa-lulla-joarc-architects

Suuri terassialue on olennaisessa osassa talon sisustusta. Sen ansiosta sisätilat eivät ainoasta yhdisty lasiseinistä avautuvaan maisemaan vaan jatkuvat myös pitkälle ulkotiloihin.

keittio-villa-lulla-joarc-architects

Tilojen avaruus ja yhdistyminen toisiinsa saavat haukkomaan henkeä. Valoa tulvii joka puolelta ja yhteiset oleskelutilat liittyvät huomaamattomasti toisiinsa.

ruokailutila-villa-lulla-joarc-architects

Ruokailuryhmä sijaitsee heti keittiön jatkeena. Paitsi herkullisesta illallisesta, voit samalla nauttia myös huikeista merinäkymistä.

oleskelutila-villa-lulla-joarc-architects

Tilan toisessa päässä olohuone on toteutettu mielenkiintoisesti omaan syvennysosaan. Näin sohvakalusteet eivät nouse hallitsevaan rooliin vaan nurkkauksesta syntyy ma viihtyisä soppensa.

valoisuus-villa-lulla-joarc-architectssuihkutilat-villa-lulla-joarc-architects

Suihkutila on toteutettu upeasti ja sitä ympäröi upea harmaa kivilaatta.

makuuhuone-villa-lulla-joarc-architects

Tässä makuuhuoneessa kelpaa herätä uuteen kesäaamuun.

pihaalue-villa-lulla-joarc-architectsvierasmaja-villa-lulla-joarc-architects

Piha-alueelta löytyy myös erillinen vierasmajoitukseen suunniteltu tila, joka noudattelee päärakennuksen tyyliä ja ilmettä.

sisustus-villa-lulla-joarc-architectsrantasauna-villa-lulla-joarc-architects

Kokonaisuuden kruunaa oma rantasauna, jonka päädystä löytyy loistavasti tilaa puiden säilytykseen.

Kuvat joarc.fi / Katariina Träskelin

Jaa tämä juttu: