Tagi: Kave Home

Säilytyskalusteet tuovat kodikkuutta

Puiset hyllyköt, kaapit ja muut säilytyskalusteet tuovat kodin sisustukseen lämmintä kodikkuutta. Esimerkiksi kuvassa näkyvä ”apteekkarin lokerikkoa” muistuttava Klas laatikosto on omiaan pienten esineiden säilyttämiseen, mutta on hauska sisustuselementti jo sellaisenaan. Metalliset vetimet ja rouhea puupinta tuovat kivan kontrastin moderniin tyyliin tai täydentävät maalaisromanttista sisustusta. Klas laatikosto löytää paikkansa vaikkapa keittiöstä, ruokailutilasta tai makuuhuoneesta. Tästä laatikostosta löytyy omat lokeronsa perheen jokaiselle asukkaalle.

Säilytyskalusteet kulkevat usein pitkään mukana sisustuksessa ja ajaton puu on siten mitä parhain valinta säilytyskalusteen materiaaliksi. Säleikkömäinen pinta antaa isolle säilytyskalusteelle hieman kevyemmän ja ilmavamman ilmeen. Skandinaavisen tyylikäs Sion kaappi päästää kivasti valoa sisällään, mutta pitää kuitenkin tavarat riittävästi piilossa. Pyöreä Pollux seinähyllykön muoto rikkoo kivasti sisustuksen kulmikkuutta. Täydellinen paikka maljakoille ja muille koriste-esineille. Sandviken senkki sopii moneen paikkaan. Se toimii hyvin sekä eteisessä että mediatasona olohuoneen puolella.

Form & Refine A Line säilyspenkit ja pyykkilaatikko tuovat elegantin tyylikkään lisän sisustukseen. Nämä tammesta valmistetut säilystykalusteet täydentävät upealla muotoilullaan ja olemuksellaan tilan tunnelmaa. Nahkaisen vetoremmin avulla saa avattua taittuvan kannen, joka kätkee alleen aina tarpeellista säilytystilaa. A Line säilytyspenkit toimivat tuovat istuma- ja säilytystilaa eteiseen. A Line pyykkikori taas kätkee pyykit laadukkaasti puisten kuoriensa sisään.

Betty senkki on elegantin tyylikästä tummaa mangopuuta. Sen voi sijoittaa vaikkapa portaikon alle tai pieneksi vitriiniksi ruokailutilaan, jossa se toimii myös lisälaskutasona. Kave Home Vita kirjahylly tuo runsaasti säilytystilaa. Siinä on lisäksi vetolaatikko sekä oven taakse kätkeytyvää säilytystilaa. Nordform Mikael senkki on klassisen tyylikäs tammesta valmistettu kaluste, jonka kulmikas muotoilu tuo jämäkkää otetta sisustukseen.


Woodnotes
K tuoli käsinojillaOsta

Iittala
Teema lautanenOsta

Louis Poulsen
VL45 Radiohus valaisinOsta

Menu
Bottle maustemyllytOsta

Normann Copenhagen
Rise seinävalaisinOsta

Muuto
The Dots ripustimetOsta

Secto Design
Octo 4240 valaisinOsta

Hay
Hee tuoliOsta
Kartell Componibili laatikosto
Kartell
Componibili laatikostoOsta
Normann Copenhagen Tablo pöytä
Normann Copenhagen
Tablo pöytäOsta
Vitra Eames RAR keinutuoli
Vitra
Eames RAR keinutuoliOsta
String Pocket hylly
String
Pocket hyllyOsta
Artek A331 valaisin
Artek
A331 valaisinOsta
House Doctor Block matto
House Doctor
Block mattoOsta

Inspiroidu lisää

Rouhea koti

Rouheus ja aitous lienee hyviä sanavalintoja tämän Tukholmassa sijaitsevan asunnon kohdalla. Vanha takka, punaista tiiliä ja puinen lattia. Mielenkiintoinen sekoitus eri materiaaleja. Olohuoneen seinää koristaa...
Kartell Battery valaisin
Kartell
Battery valaisinOsta
Swedese Tree naulakko
Swedese
Tree naulakkoOsta
Artek Aalto tarjoiluvaunu
Artek
Aalto tarjoiluvaunuOsta
Vitra Eames DAW tuoli
Vitra
Eames DAW tuoliOsta
House Doctor Kupla valaisin
House Doctor
Kupla valaisinOsta
Kartell Masters tuoli
Kartell
Masters tuoliOsta
Hay tarjotinpöytä musta
Hay
tarjotinpöytä mustaOsta
Artek Aalto A110 valaisin
Artek
Aalto A110 valaisinOsta
Marimekko mukit
Marimekko
Oiva astiatOsta
Normann Copenhagen Tablo pöytä
Normann Copenhagen
Tablo pöytäOsta