Huolettomasti hallittu

hillittomanhallittua1

Oletko tehnyt uuden vuoden lupauksia? Minä lupasin karsia tavaroita ja valita laadukkaita materiaaleja kotiin, jotka tuovat luksusta arkeen.

Olen laittanut tänä keväänä merkille huolettoman petauksen. Kuinka ihanaa on jättää vuode huolettomasti mutta harkitusti, tip top petauksen sijaan. Raikkaat värit ja materiaalit sopivat kevääseen ja joulustressin jälkeen on mukava karsia kotoa ylimääräiset tavarat. Less is more.

hillittomanhallittua2

Ulkona on ollut aivan uskomattoman kaunista. Valkoista ylhäältä alas ja minusta tuntuu, että puut eivät ole koskaan ennen olleet näin kauniina talvella. Halusin tuoda tätä tunnelmaa myös meidän sänkyyn ja petaukseen. White bedroom. Huoleton petaus näyttää mielestäni parhaimmalta kun valitsee yksivärisiä tekstiilejä.

Minun ”white bedroom” sijaitsee katon rajassa, kattoikkunan alla, jonne kierreportaat johdattavat. Tähtitaivas valaisee öisin ja aamuaurinko herättää nukkujan. Tyhjät valkoiset seinät tuovat liki unenomaisen tunnelman, josta pidän. Musta tuo kontrastia huoneeseen.

Eli kaikki ylimääräiset tavarat piiloon tai kierrätykseen. Kun kaaos on hallittu on hyvä aloittaa kevät ja tuleva vuosi puhtaalta pöydältä.

Tekstiilit: Hemtex, Stockmann Villa, Cottonfield ja H&M home

Jaa tämä juttu:
Finlayson x Original Long Drink laudeliina
Finlayson x Original Long Drink laudeliinat tuovat ripauksen pirteää turkoosia väriä saunaan, joka sopii täydellisesti suomalaiseen sielunmaisemaan.
Finlayson Magnolia satiinipussilakanat
Finlayson Magnolia pussilakanat on valmistettu 100% luomupuuvillasta. Näitä ylellisen pehmeitä satiinipussilakanoita koristaa kaunis kukkakuviointi.
Kiteen Notte senkki
Kiteen Notte senkki on tyylikäs säilytyskaluste, joka löytää hyvin paikkansa esimerkiksi makuuhuoneesta.
Finlayson Ruoko pussilakanat
Finlayson Ruoko pussilakanat ja pyyhkeet tuovat ryhdikästä ilmettä kodin sisustukseen.