Hyödynnä seinätila sisustuksessa

taulukehykset-sisustus-seinat

Seinälle kiinnitettävät taulukehykset voivat olla suuri osa sisustusta. Sen sijaan, että sijoitat taulun vain johonkin kohtaan seinää, kannattaa miettiä tarkkaan millaiset kehykset kuvaa/printtiä ympäröivät. Tässä loistava esimerkki pitkulaisista korkeista kehyksistä, joihin jää runsaasti valkoista tilaa antamaan ryhtiä ja ilmeikkyyttä pelkästään kehykselle. Runsaan vapaan valkoisen tilan ansiosta kuvatkin astuvat aivan eri tavalla näkyviin ja samalla kehyksetkin näyttävät selkeästi harkituilta elementeiltä eivätkä vain ”pakollisilta” kehyksiltä.

sarvet-sisustus-seinat

Suuri seinäkoriste yhdistyy helposti osaksi muuta sisustusta värinsä ja materiaalinsa puolesta. Se tuo tilan ilmeeseen myös vahvaa ryhtiä ja kuten tässä esimerkissä mielenkiintoista syvyysvaikutelmaa. Sarvien ruskea väritys sointuu kauniisti puisiin kalusteisiin ja lattiapintaan, kun taas vaalea pääosa tuo oman sävynsä tilan valkoiseen värikarttaan.

kiinnityskehikko-sisustus-seinat

Koristeellisuutensa lisäksi seinälle sijoitetut esineet voivat olla myös arjessa jatkuvalla käytöllä olevia toiminnallista hyötyä tarjoavia elementtejä. Tässä pihapuutarhasta tutumpi metallinen ristikko tarjoaa seinälle runsaasti säilytystilaa arjen esineille ja koristeille. Ristikkoon saat helposti kiinnitetty melkeinpä mitä vaan. Helposti maalattava ristikko saa juuri sopivan värin tilan ja omien toiveiden mukaan. Seinän värisenä se hukkuisi huomaamattomaksi osaksi seinäpintaa tai vaihtoehtoisesti se voisi korostaa olemalla samaa sävyä tilassa jo olevien kalusteiden värien kanssa.

Jaa tämä juttu:
Finlayson Ruoko pussilakanat
Finlayson Ruoko pussilakanat ja pyyhkeet tuovat ryhdikästä ilmettä kodin sisustukseen.
NJRD Stripes pyyhkeet
Raidalliset NJRD Stripes kylpypyyhkeet viimeistelevät rentouttavan kylpyhetken.
Divaanisohva skandinaaviseen sisustukseen
Tyylikkäät ja käytössä mukavat divaanisohvat skandinaaviseen sisustukseen.
Millainen sohva sopii kotiisi? Tutustu erilaisiin sohvatyyleihin ja löydä sisustukseesi täydellisesti sopiva vaihtoehto. Klassinen, moderni, skandinaavinen tai boheemi.