Sisustustuotteet

Ajan patinaa

Modernikin sisustus kaipaa rinnallaan ajan kuluttamia tavaroita. Kulunut metallipinta ja aikaa nähneet puumateriaalit tuovat tilan sisustukseen tuulahduksen menneitä aikoja. Metalliruukuissa viherkasvit ja maustekasvit nousevat aivan uudella tavalla esillä. Tumma puukehyksinen liitutaulu kertoo meille arjen tärkeistä viesteistä. Puisessa laatikossa kuljetat herkut ja kesäjuomat takapihalla odottavien ystävien nautittavaksi.

Maalaisromantiikkaa hehkuvat yksityiskohdat tuovat kotoisaa tunnelmaa niin sisätiloissa kuin pihamaallakin. Ja kuinka hyvin ne sopivatkaan kesämökille, jonne halutaan päästä rauhoittumaan rennossa huolettomassa sisustuksessa arjen kiireiltä. Tutustu laajemmin tuotevalikoimaan Valleys -verkkokaupassa.

Kuvat valleys.fi

Jaa tämä juttu:

Smart Tiles sisustustarrat

Smart Tiles sisustustarroissa on läpikuultava geelikomponentti, joka antaa sille kolmiulotteisen vaikutelman. Tarra tarttuu helposti erilaisille pinnoille ja sopii monenlaisiin tiloihin. Valikoimissa on tiilejä ja kaakeileta matkivia malleja. Smart Tiles tarroilla piristät esimerkiksi keittiön välitilan ilmettä.

Se toimii mainiosti myös kylpyhuoneessa. Tarran asentaminen ei vaadi erityisosaamista tai toimenpiteitä. Näin voit aika ajoin vaihtaa tilan ilmettä tai värimaailmaa.

Smart Tiles tarravalikoimasta löytyy kattava valikoima erilaisia vaihtoehtoja. Eri värejä, muotoja ja kokoja. Suomesssa Smart Tiles sisustustarroja myy Zocca Design -verkkokauppa. Voit tutustu tuotteeseen tarkemmin myös valmistajan omilla verkkosivuilla.

Kuvat thesmarttiles.com

Jaa tämä juttu:

Eva Solo yrttiruukku

Eva Solon tyylikäs huurretusta lasista valmistettu yrttiruukku on pirteä ilmestys keittiössä tai ikkunalaudalla. Ruukun yläosasta alaosan pohjalle ulottuvat nylonlangat auttavat kasvia imemään vettä ja menestymään ilman päivittäistä kastelua. Myynnissä FinnisDesignShop -verkkokaupassa

Kuvat valmistajan

Jaa tämä juttu:

Aalto-klassikkoja kevääseen

Alvar Aallon suunnittelemat maljakot, kulhot ja monet muut sisustusherkut ovat palvelleet meitä jo useita vuosikymmeniä. Tutustu vaihtoehtoihin ja löydä uudet suosikkisi piristämään kotisi ilmettä kevätauringon lämmittäessä. Nämä ja monta muuta klassikkoa upeissa uusissa väreissä ovat myynnissä FinnishDesignShop -verkkokaupassa

Jaa tämä juttu:

Printtitaulut

Kehystetyillä printtitauluilla on helppo tuoda väriä sisustukseen ja muutenkin elävöittää tilan ilmettä. Printtejä voit vaihdella ajankohdan mukaan, samoin tauluissa käytettyjä kehyksiä, jotka vaikuttavat kokonaisilmeen syntymiseen. Yllä olevissa kuvissa esiintyvät tsekkiläisen Jan Skácelíkin suunnittelemissa teoksissa on mielenkiintoinen sekoitus retroa ja skandinaavista tunnelmaa. Tutustu koko valikoimaan artistin ReStyle nimeä kantavassa Etsy -osiossa.

Kuvat etsy.com

Jaa tämä juttu:

Lampell valaisinteline

Röshultsin valikoimiin kuuluva Lampell on moderni ilmestys tilassa. Se häikäisee jykevällä, mutta sirolla ilmeellään. Lampell on veistosmainen koriste jo sellaisenaan, mutta kynttilällä tai muulla valonlähteellä se herää todelliseen hehkuunsa. Tutustu tarkemmin tähän ihastuttavaan sisustuselementtiin sekä muihin Röshultsin tuotteisiin Länna Möbler -verkkokaupassa

Kuva lannamobler.se

Jaa tämä juttu:

Floor Case ja Wall Case -lehtitelineet

Nämä Mikko Laakkosen Innolle suunnittelemat lehtitelineet ovat yksinkertaisuudessaan kauniita. Onnistuneen muotoilun ansiosta ne näyttävät tyylikkäiltä, vaikka telineessä olisi paljonkin lehtiä kerrallaan. Floor Case malli palvelee monenlaisessa tilassa. Seinälle kiinnitetty Wall Case on käytännöllinen sellaisenaan, ja useana kappaleena rinnakkain siitä saa muodostettua mielenkiintoisen kokonaisuuden. Molemmista malleista on värivaihtoehtoina valkoinen ja musta. Tutustu tarkemmin tuotteisiin FinnishDesignShop -verkkokaupassa

Kuvat valmistajan

Jaa tämä juttu:

Design palovaroittimet

Palovaroitin on joka kodin pakollinen varuste. Jo liian kauan palovaroittimet ovat olleet toinen toistaan tyylittömämpiä ja ajan myötä kellastuneita. Jalo Helsinki tuo markkinoille design palovaroittimia, joiden takaa löytyy sellaisia suuntteilijoita kuten Paola Suhonen ja Harri Koskinen. Mallistosta löytyy tällä hetkellä vaihtoehdot Kupu ja Lento, joissa on väriä ja pirteää ilmettä. Tutustu tarkemmin tuotteisiin Jalo Helsinki -verkkosivuilla.

Kuvat jalohelsinki.fi

Jaa tämä juttu:

Piristystä eteiseen

Kaipaatko uutta avaintelinettä tai säilytyspurnukkaa eteiseen. Tässä muutamia värikkäitä ja hauskoja tapoja piristää eteisen ilmettä värikkäällä yksityiskohdalla. Omenan muotoinen säilytyspurkki, avaimia vahtiva lintukoukku, seinään kiinnitettävä magneettimies tai pistorasiaa jäljittelevä kotelo, johon voit kiinnittää johtomaisen avaimenperän. Kaikki nämä ja paljon muuta kivaa piristävää löydät somaNet -verkkokaupasta.

Kuvat somanet.fi

Jaa tämä juttu:

Sisustuslistat

Sisustuslistoilla pystyy antamaan tilan ilmeelle viimeisen silauksen. Listoilla on myös mahdollista korostaa asioiden piirteitä, yksityiskohtia ja tehdä selkeitä rajauksia. Asianmukaisten listojen avulla saa myös kätkettyä johdot piiloon, joten niistä on sekä käytännön hyötyä että iloa silmälle. Sisustuslistat soveltuvat kodin kaikkiin tiloihin ja niitä on valittavissa laaja kirjo eri värejä ja materiaaleja. Duurin verkkosivuilla voit tutustua tarkemmin erilaisiin listaratkaisuihin.

Kuvat duuri.fi

Jaa tämä juttu: