Eteinen

Asusteet sisustuksessa

Liiaksi harkittujen kotien sijaan minusta on ihanaa katsella kuvia kodeista, joihin on lisätty asusteita ja asukkaista kertovia asioita. Heidän harrastuksiaan ja kauniimpia vaatteitaan. Kirjapinoja ja kauniita mekkoja. Ne tuovat kodikkuutta.

Tuo ne kauneimmat ja tärkeimmät esineesi tai vaatteesi rohkeasti esille. Pelkistetyssä ympäristössä ne tuovat kivaa piristettä ja väriä. Ovatko valkoinen ja beige kodin pääväreinä? Esimerkiksi beige trenssi kaapin ovella roikkumassa vahvistaa värimaailmaa ja kertoo klassisesta tyylistä.

Kuva alvhemmakleri.se

Jaa tämä juttu:

Uutta ilmettä maalaamalla

Saat eteisen tai makuuhuoneen vaatekaapille uutta ilmettä maalamalla sen uuteen väriin. Samalla voit tuoda normaaliin yksiväriseen pintaan piristystä maalaamalla oveen tai kaapin seinustaan ison kuvion sablonin avulla. Kuvan numero on maalattu Tikkurilan kiiltävällä Miranolilla (sävy Y499).

Kuva tikkurila.fi

Jaa tämä juttu:

Eteistila antaa ensivaikutelman

team7-eteinen

Eteistila tekee vieraan sisääntulossa ensimmäisen vaikutelman huoneiston tyylistä ja sisustusmaailmasta.Team 7:n Cubus on mainio ja kevyt ratkaisu pienenkin eteistilan säilytys- ja laskutasoksi. Se käsittää kaikki eteisen perustarpeet. Istumapaikan, laskutason avaimille ja muille pientavaroille, sekä ripustustilaa vaatteilla. Tyylikäs puinen, lämmin ratkaisu kodin eteiseen. Team7:n tuotteita löydät boknäs -myymälöistä.

Kuva team7.at

Jaa tämä juttu:

Harmaa eteistila

kirena-eteinen1

Seesteisen tyylikäs eteistila, jonka yltäkylläinen väriharmonia suorastaan rauhottaa mieltä. Kirena liukovet sopivat hyvin tähän tilaan ja kätkevät samalla suuren määrän tavaroita ja vaatteita rauhoittaen tilan muun värimaailman. Ovien mattapinta toimii myös hyvin muiden materiaalivalintojen kanssa. Peitteessä esiintyvä kuosi tuo kivan lisän tilan tunnelmaan. Katso lisää vaihtoehtoja Kirena -verkkosivuilta.

Kuva kirena.com

Jaa tämä juttu:

Liukuovikaapit eteisessä

inaria1

inaria2

Toimivan eteistilan takana on aina käytännöllinen ja onnistunut säilytysratkaisu. Kengät, takit, käsineet ja esim. siivousvälineet on hyvä saada piiloon, mutta helposti saataville. Liukuovikaapisto on usein tilan käytön ja ergonomisuuden kannalta järkevin ratkaisu. Tässä muutamia tyylikkäitä ratkaisuja eteistilaan. Katso lisää vaihtoehtoja Inarian verkkoisivuilta.

Kuvat inaria.fi

Jaa tämä juttu: