Oma piha

omapiha

Kevään tullessa nurmikko alkaa pilkottamaan lumen alta. Piha on monelle rivitaloasukkaalle se yksi ”lisähuone”, jonne katetaan pöytä kesäpäivinä säiden salliessa. Pihalla vietetään usein myös aikaa, joten silloin viihtyvyys on hyvä ottaa huomioon. Vaikka ei olisikaan mikään viherpeukalo, niin pihaa voi laittaa monella muulla tavallakin. Toki jos innostusta löytyy kukkien tai yrttien kasvatukseen, niin silloin oma piha, on monelle viherpeukalolle se kodin helmi.

Puutarhan suunnittelu on päätöksien tekemistä aina suurista yleislinjoista pienimpiin yksityiskohtiin asti. Prosessissa kannattaakin olla varhain liikkeellä ja antaa sille kylliksi aikaa. On tärkeää miettiä mitä puutarhalta halutaan ja mihin sitä käytetään. Suunnittelun lähtökohtana on toiveiden lisäksi tontti ja sillä vallitsevat olosuhteet. Tontin sijainti, valoisuus ja maaperä ovat ne perusominaisuudet, jotka on otettava huomioon kun suunnittelee istutuksia. Valitse kasveja, jotka viihtyvät hyvin tonttisi olosuhteissa. Väärään paikkaan istutettu kasvi tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa. Esimerkiksi varjoisan paikan kasvi kituu aurinkoisella ja kuivalla kasvupaikalla. On otettava huomioon myös kasvin koko ja luonnollinen kasvutapa. Pyri myös luomaan istutuksille yhtenäinen ilme. Sekä mieti kuinka vaativia kasveja hankit, että sitten pystyt niitä myös hoitamaan, sillä kuollut pensas tai kukka ei ole kaunis.

Pihasta saa ryhdikkään kun käytät vaikka kiviä, voit rakentaa kivistä erilaisia pintoja, tai tehdä niillä muotoja pihaan. Sekä jos löydät tarpeeksi laakeita ja laajapintaisia kiviä, voit hyödyntää niitä askelpintoina. Kiviä kasaavalle vinkki, saat luonnollisen näköisen pengerryksen, kun käytät useita kivikokoja sekaisin ja sijoitat isoimmat ja raskaimmat alakerroksiin.

Piristä puutarhasi ilmettä ja tuo kasvit esille värikkäiden katteiden avulla. Kivien lisäksi pihalla voi käyttää katetta, sitä on saatavana monta eri väriä, joten sillä voit saada pihaasi tyyliä, mikäli sinulla on vaikka jo laattaa pihassa, niin voit hankkia saman väristä katetta. Tee pihaasi erilaisia pintoja, joilla saat kasvit esiin, sekä saat ne näin näyttämään paremmilta. Katteita voi myös käyttää istuttamattomilla alueilla esimerkiksi varjoisassa paikassa nurmikon sijasta. Vesi imeytyy paremmin kasvualustaan, kun käytät katetta.

Unohtamatta ruukkuja, amppeleita tai puutarha-altaita. Kasveja ja kukkia, sekä yrttejä voi istuttaa vaikka vanhoihin kottikärryihin, voit omien mielikuvitusten mukaan keksiä vaikka mitä hauskoja yksityiskohtia, sillä piha on viihtymistä varten. Kannattaa myös tarkkaan harkita, mitä istuttaa pihalle, monivuotisesta kasvista on iloa taas ensi kesänä. Kukkasilla voit vaikka tehdä pihastasi punaisen, sekä hankkimalla punaista kattaukseen tai kalusteisiin punaiset istuintyynyt. Väreillä saa leikkiä.

Netistä saa hyvin tietoa, sekä ideoita oman puutarhan rakentamiseen ja kukkien/ kasvien valintaan. Kannattaa myös rohkeasti kysyä puutarhamyymälöistä vinkkejä puutarhan hoitoon ja kysyä mitkä kasvit sopivat juuri sinun puutarhaasi.

www.kotipuutarha.fi
www.puutarha.net
www.puutarha.com
www.agrimarket.fi

Kuva jamar.fi

Jaa tämä juttu:
Terassikalusteet kotiin ja mökille
Kesän rentouttavimmat hetket vietetään tietenkin kotiterassilla, mökillä ja rantamaisemissa. Laadukkaat ja käytössä mukavat kalusteet tekevät oleilusta entistä miellyttävämpää, unohtamatta tietenkään tyylikkyyttä.
Riippukeinu terassille
Täydennä terassin tai parvekkeen tunnelmaa helposti liikuteltavalla riippukeinulla, jonka hellässä sylissä voit nauttia aurinkoisista päivistä.
Terassimatot
Kauniit matot tuovat terassille mukavasti kodikkuutta ja pehmentävät tunnelmaa. Matoilla saat helposti myös muokattua ja täydennettyä terassin värivalintoja.
Aava terassikalusteet
Laadukkaat ja käytössä mukavat terassikalusteet ovat olennainen osa viihtyisää terassia. Aava sohva, nojatuoli ja pöytä muodostavat tyylikkään kokonaisuuden, jonka äärellä mahtuu viettämään aikaa useampikin henkilö.