Olohuone

Lukunurkkaus

Voiko tästä kuvan tunnelma enää parantua? Valkoiseksi rapattu vanha takkakulmaus, josta lähtee koriste-esineille tarpeellisia säilytystasoja. Hyvää vastapainoa rosoiselle valkoiselle rappaukselle antaa tumma suuri lattialaatta. Puinen kulunut arkku toimii mainiona pienenä pöytänä ja kokonaisuuden kruunaa lämpimästi liekehtivät kynttilät ja muut lukuisat esineet vuosien takaa, unohtamatta tietenkään katosta riippuvaa valaisinta.

Via Draumesidene

Jaa tämä juttu:

Tapetti kuin betoniseinä

Aidot tekstuuririkkaat kivi- ja betoniseinät ovat melko harvinaista herkkua. Jos kuitenkin haluat tilaan betonin tuomaa ronskia ilmettä, kannattaa tutustua Tom Hagan suunnittelemiin tapetteihin, joiden graafinen ilme perustuu aidoista betoniseinistä otettuihin kuviin. Värinä rauhallinen ja helposti melko aneeminenkin harmaa nousee Tom Hagan tapettimaailmassa aivan uuteen eloon.

Vaihtoehtoja on moneen makuun ja tilaan. Betoniseinää matkiva tapetti tuo tilaan ryhdikkyyttä ja särmää. Se toimii mainiona kontrastina esimerkiksi keittiön korkeakiiltoisille ja yksivärisille kalusteille.

Kodin tilojen lisäksi nämä tapetit pukevat loistavasti julkisia tiloja tai tuovat piristysruiskeen vaikkapa messustandille. Tutustu tarkemmin Tom Haga -verkkosivuilla.

Kuvat tomhaga.com

Jaa tämä juttu:

Marokkolaista tyyliä

Marokkolaisia käsitöitä myyvä El Ramla Hamra -verkkokauppa tarjoaa paljon ihasteltavaa. Marokkolainen tyyli ja käsityötaito on voimakkaasti näkyvissä näissä upeissa tekstiileissä ja sisustusesineissä, jotka sopivat loistavasti herkkään skandinaaviseen sisustustyyliin.

Marokkolainen tyyli tuo miellyttäviä vivahteita sisustukseen. Paljon kauniita koristeellisia yksityiskohtia, mutta silti rauhallisen selkeää ja harmonista.

Tekstiilien ja muiden sisustustuotteiden lisäksi kaupasta löytyy myös upeita lyhtyjä, jotka sopivat mainiosti niin sisälle kuin pihalle puutarhaankin. El Ramla Hamra -verkkokauppa on hollanninkielinen, mutta tuotteita voi tilata myös suomeen. Hyvällä saksankielentaidolla ostaminen onnistuu melko helposti!

Kuvat elramlahamra.nl

Jaa tämä juttu:

Aava Helsinki

Oletko kyllästynyt vanhoihin seinillä möllöttäviin tauluihin, mutta et tiedä mistä lähteä etsimään järkihintaista ja hyvältä näyttävää taidetta koristamaan kotiasi. Aava Helsinki tuo kaikkien ulottuville suomalaisten taiteilijoiden suunnittelemia uniikkeja öljyvärimaalauksia, jotka todella nostavat tilan ilmettä ja arvoa uudelle tasolle.

Jokainen teos on yksilöllinen eikä siten tarvitse olla huolissaan jo tutuksi tulleesta Ikea-tauluilmiöstä ja ihailla täysin samanlaista taulua joka toisen kaverin kodissa. Aava Helsingin valikoimasta löytyy myös teoksia, jotka koostuvat useammasta osasta, mikä antaa sisustajalle loistavia mahdollisuuksia. Sijoittamalla osat hieman erilleen toisistaan taulukokonaisuus näyttää aivan toisenlaiselta ja rytmittää tilaa hyvin mielenkiintoisella tavalla.

Taulun ei tarvitse eikä se kotioloissa saisikaan olla erillinen oma osa sisustusta. Parhaimmillaan taulu tukee sisustuksen muuta tyyliä, muotoja ja tietenkin värejä. Taulun piirteitä ja visuaalisuutta kannattaakin korostaa käyttämällä sisustuksessa samoja värejä ja muotoja. Lisää upeita tauluja voi ihastella ja tietenkin tilata suoraan Aava Helsinki -verkkosivuilta.

HUOM! Saat 15% alennuksen tilauksesta käyttämällä alekoodia ”SISUSTUSBLOGI15”.

Kuvat aavahelsinki.com

Jaa tämä juttu:

Kodikas valkoinen

Tämä valkoinen unelma hurmaa valoisuudellaan, mutta ei jätä kuitenkaan kylmäksi. Monet pienet yksityiskohdat ja sisustuselementit poistavat minimalistisuuden tunteen ja tilasta muodostuu yllättävänkin kodikas. Suunnittelusta on vastannut Maison Hand.

Tilan korkeutta on käytetty hyväksi suunnittelemalla tilava parvi, joka tarjoaa lisää nukkumatilaa asukkaille tai yllättäville yökyläilijöille. Kaiken romantiikan ja vaaleuden keskellä puu ja teolliset sisustuselementit luovat kaivattua kontrastia kokonaisuuteen.

Parven alle jäävä makuutila on todella kotoisa ja muhkea tyynykasa sängyllä suorastaan kutsuu päiväunille. Kromivalaisin seinällä sopii mainiosti tunnelmaan.

Kylpyhuoneessa jatkuu sama rento ja kodikas teema. Samoin ruokailutilassa värimaailma ja materiaalit ovat linjassa. Teräksinen saareke on varsin jylhä, mutta silti toimiva valinta valkoisen ja puun seuraksi.

Kuvat maison-hand.com

Jaa tämä juttu:

Valkoiset lattiat

Valkoinen lattia lisää valoisuutta ja tekee pienestäkin tilasta avaran näköisen. Yhdessä rouheiden kalusteiden kanssa se muodostaa vastustamattoman yhdistelmän, mikä toimii hyvänä pohjana sisustukselle.

Kulutetut puiset huonekalut ja tummat yksityiskohdat rytmittävät valkopohjaista sisustusta. Myös luonnollinen kivi sopii kuvioon mukaan.

Kun suuri osa pinnoista ovat valkoisia, korkeus- ja syvyyseroja voi tuoda esiin tummilla elementeillä. Tässäkin portaikon tummat askelmat melkeinpä leijuvat ilmassa.

Via Deborah

Jaa tämä juttu:

Tyylikkään tavallinen

Lotta Agatonin suunnittelemassa sisustuksessa yksinkertaisuus ja selkeys muodostaa näyttävän kokonaisuuden, joka toimii sellaisenaan ilman turhia kommervenkkejä. Selkeitä linjoja ja muhkeita tekstiileitä. Harmoninen tila eikä kuitenkaan liian minimalistinen.

Korkea lattiavalaisin sekä lähes kattoon ulottuva viherkasvi lisäävät tilavaikutelmaa ja luovat mielenkiintoista korkeuseroa sisustuselementtien kesken. Lisää aiheesta Lotta Agaton -blogissa.

Kuvat Henrik Bonnevier / henrikbonnevier.com

Jaa tämä juttu:

Avaraa asumista

Tämä lähellä Tukholmaa sijaitseva omakotitalo paistattelee päivää upealla tontilla. Iso taloa kiertävä parveke ja terassi antavat loistavat puitteet kesäpäivän viettoon ja viihtyisän terassin suunnitteluun.

Avara olohuone/ruokailutila sijaitsee pari askelta eteistä alempana. Keskellä sijaitseva takka rajaa keittiön muusta tilasta.

Tila on jaettu omiin viihtyisiin kokonaisuuksiin. Kulmasohville mahtuu samaan aikaan useampikin pötköttäjä tai vaihtoehtoisesti voit käpertyä muhkeaan nojatuoliin lukemaan lempikirjaa ja ihailemaan ikkunoista avautuvaa järvimaisemaa.

Ruokapöydän ääreltä löytyy runsaasti tilaa herkkusuille. Tila on hurmaavan korkea ja avara. Valoa tulvii ikkunoista, joiden takaa paljastuva luontomaisema liittää sisustuksen osaksi itseään. Asunto on esitelty Skeppsholmen -verkkosivustolla.

Kuvat skeppsholmen.se

Jaa tämä juttu:

Kannustalo Venla

Kannustalon Venla on tyylikäs ja valoisa koti lapsiperheen tarpeisiin. Taloa kiertävä suuri terassiosa tarjoaa runsaasti oleilutilaa. Talon kauniit kartanomaiset piirteet luovat ylellisen, mutta kodikkaan ilmeen.

Valoisat tilat ja tilojen avaruus tekevät asumisesta viihtyisää. Ranskalaistyyliset pariovet ja talon selkeät linjat antavat sisustajalle paljon mahdollisuuksia. Sopivan skandinaavinen suomalaiseen asuinmaisemaan. Voit tutustua tarkemmin Venla -talomallivaihtoehtoihin Kannustalon verkkosivuilla.

Kuvat kannustalo.fi

Jaa tämä juttu:

Vihreää sisällä

Runsaan vihreänä kiipeilevät köynnöskasvit koristavat useimmiten lähinnä parvekkeiden sivustoja tai talon päätyseinää, mutta mitäpä jos samaa runsautta ja vihreyttä olisi esillä sisätiloissa kuten yllä olevassa kuvassa.

Jaa tämä juttu: