Anna puuta – lahjaksi

Puu kuuluu olennaisena osana suomalaiseen sisustukseen. Pihalla, eteisessä, olohuoneessa, makuuhuoneessa ja tietenkin saunassa. Puu on osa suomalaisuutta. Se on materiaalina meille rakas ja muistuttaa mistä tulemme. Kukka-asetelma tai muu sommitelma puisessa vanhassa saavissa, herkkuja tarjottimella tai koivunlehdillä piristetty löylyvesi saunakiulussa. Erityisesti uusia saunakiuluja on tullut kuluvan vuoden aikana kauppoihin mukavasti tarjolle. Olisiko siinä ideaa joululahjaksi anoppilaan?

Jaa tämä juttu:

Loma farmilla

Babylonstoren. Loma farmiympäristössä tekee ihmeitä. Hedelmiä ja muita herkkuja notkuvat viljelysmaat puutarhoineen aivan majoituspaikan tuntumassa muistuttavat luonnon tärkeydestä ja ovat myös terapeuttinen vaihtoehto perinteiselle kaupunkilomalle melusaasteiden keskellä. Ja löytyypä tämän Etelä-Afrikassa, Cape Townissa sijaitsevan majoituksen sisustuksesta suomalaisillekin tuttuja piirteitä.

Illan tullen on mukava siirtyä tunnelmalliselle terassille ihastelemaan luontoa ja autenttista ympäristöä.

Valkoinen on näillä leveyspiireillä käytännöllinen korkeiden ulkolämpötilojenkin takia. Valkoinen on voimakkaassa roolissa myös sisustuksessa. Löydätkö kuvasta tuttuja skandinaavisia huonekaluja?

Takalla on täällä enemmän ehkä symbolinen merkitys, vaikka yöt ovatkin kylmiä ja silloin on mukava siirtyä sisätiloihin takkatulen loimuun. Luonnonläheiset materiaalivalinnat sopivat hyvin tähän ympäristöön.

Vanhojen puuovien takaa kurkistaa valkoinen kylpyamme. Valkoinen Eero Aarnion suunnittelema Puppykin on päässyt tilan sisustukseen mukaan. Jos olet loman tarpeessa ja haluat jotain hieman erilaista, tutustu lisää aiheeseen Babylonstoren -verkkosivuilla.

Kuvat babylonstoren.com

Jaa tämä juttu:

Lasit pöytään

Lasit ja kaatimet muodostavat suuren osan ruokapöydän kattauksen ilmeestä. Niiden tulee olla sopivan näkymättömiä, mutta kuitenkin ihastusta herättäviä. Lasien tulee myös tuoda niihin kaadetun juoman parhaat puolet esiin. Läpinäkyvä lasi ei muuta juoman väriä ja se on helppo yhdistää mihin tahansa kattaukseen. Klassisten suoralinjaisten lasien lisäksi tarjolla on herkullisia muotoja kuten Marimekon Sukat makkaralla -mallistoon kuuluvat kaadin ja juomalasi. Marimekon lisäksi yllä olevasta kuvasta löytyy Iittalan, Italessen ja Normann Copenhagenin tuotantoa. Hanki uudet lasit juhlapöytään Finnish Design Shop -verkkokaupasta. Viemällä hiiren kuvan päälle saat suorat linkit tuotteisiin.

Jaa tämä juttu:

Keittiössä vanhaa ja uutta

Ehkäpä mielenkiintoisin keittiökokonaisuus syntyy yhdistelemällä uutta ja vanhaa, aivan kuten tässä Vanhanajankeittiöiden Emma-keittiössä. Vanha leivinuuni, uudenaikaiset kodinkoneet ja muut virkistävät yksityiskohdat kompensoivat modernia valkoita värimaailmaa.

Rosteriset kodinkoneet istuvat loistavasti kalusteisiin. Yrtit, pienlaitteet ja muut esineet ovat löytäneet omille paikoilleen.

Keittiökaappien muotokieli on juuri teemaan sopiva ja ovien kauniit vetimet antavat pirteän lisän. Vanhat posliiniset säilytyspurnukat pöydällä tuovat mukavan ripauksen mummolankeittiötä tilan ilmeeseen.

Kaapistoista paljastuvat lokerot tuovat puun esiin, samoin kuin keittiön pöytä, jonka puumateriaali saa tilaa astua esiin kaiken vaaleuden keskellä. Tutustu tarkemmin keittiömalliin Vanhanajankeittiöt -verkkosivuilla.

Kuvat vanhanajankeittiot.fi

Jaa tämä juttu:

Tale-jakkara

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Tale-jakkara on yksinkertaisuudessaan tyylikäs ja siinä on Artekille paljon tyypillisiä piirteitä. Saatavilla myös mustalla istuinosalla. Myynnissä Artek -verkkokaupassa.

Kuva artek.fi

Jaa tämä juttu:

Hyllyjä seinään

BoConceptin moderneilla hyllyillä luot toimivan ja juuri omiin tarpeisiisi sopivan hyllykokonaisuuden, jossa säilytät kirjat ja koriste-esineet tyylikkäästi. Olohuoneeseen, makuuhuoneeseen ja moneen muuhun tilaan sopiva hylly auttaa sinua pitämään tavarat omilla paikoillaan sekä nostamaan ne tyylikkäästi esiin. Katso lisää tuotteesta BoConcept -verkkosivuilta.

Kuva boconcept.fi

Jaa tämä juttu:

Koti puettuna jouluun

1913 vuonna rakennettu omakotitalo herää valoisaan jouluun. Mustan ja valkoisen kontrasti on päätä huimaavaa, ja kokonaisuutta täydentää sinne tänne ripotellut kuusenoksat. Tarkemman esittelyn asunnosta löydät täältä.

Sisustus on juuri sopivan pelkistetty, jotta kauniit koriste-esineet ja sisustusratkaisut saavat tilaa astua näkyviin.

Huolimatta vaaleista sävystä tunnelma on kodikas eikä suinkaan kylmä. Takan vanha muuraus on jätetty näkyviin ja tulee sopivan rouheasti esiin kaiken valkoisen ympäriltä.

Keittiössä valkoiset pinnat pitävät huolen siitä, että valo ei lopu kesken. Pitkät avohyllyt seinustalla toimivat loistavasti ja helpottavat tavaroiden löytämistä.

Kuvat bobedre.dk / Kristian Septimius Krogh

Jaa tämä juttu:

Asumista ylähuoneistossa

Korkealle kaupungin kattojen ylle sijoittuva asunto ihastuttaa rakenteellisilla piirteilläin. Kattohuoneistossa neliömäisyys on usein kaukana, niin tässäkin kodissa. Puiset palkit, vinot seinät ja herkulliset yksityiskohdat takkoineen antavat mainiot lähtökohdat sisustamiselle.

Valkoiset seinäpinnat antavat värien astua esiin. Valoa on runsaasti eikä ikkunoiden läheisyydessä tarvitse ensimmäisenä miettiä jonkun tuijottavan vastapäisen kadun puolelta. Tämä Fantastic Frank -sivustolla myynnissä ollut koti hurmaa monella tapaa.

Kuvat fantasticfrank.se

Jaa tämä juttu: